PrimiFit: Primal Health and Strength Etusivu Valmentaja Yrityksille Artikkelit Referenssit Palvelut Yhteystiedot





boulderointiseinä

Kokemuksia boulderoinnin alkeiskurssilta

Aiheeseen liittyen


6.3.2014, Stelios Katsaras




Olen ollut kiinnostunut kiipeilystä jo pienestä pitäen. Kapusimme lapsena leikkimökkien katoille, puihin ja kallioille. Teinivuosina harrastimme samaa metsien kallioilla, kunhan maltoimme jättää tietokonepelit rauhaan. Aloitin boulderoinnin aikuisiällä vuonna 2008, mutta oikeasti aktiivisia vuosia on takana vain yksi tai kaksi. Muuten on tullut kiipeiltyä kerran kuussa tai kahdessa. Kiipeilyn taso on silti pysynyt ainakin melkein samana, sillä lihaskuntoharjoittelu siirtyy kiipeilyyn aika hyvin, etenkin jos pitää sormien ja ranteiden treenaamisesta, kuten minä.
boulderointireitti 6b+/c
Boulderointi on kalliokiipeilyä, jota voi harrastaa sekä ulkona, että sisätiloissa. Boulderkeskukset syntyivät kalliokiipeilijöiden tarpeeseen harjoitella myös talvisin. Boulderoinnissa kiipeiltävät reitit ovat köysikiipeilyyn verrattuna huomattavasti lyhyempiä ja vaativat enemmän voimaa. Köysikiipeilyssä painotetaan enemmän kestävyyttä ja kiipeilyn taloudellisuutta. Totisemmat harrastajat tekevät yleensä molempia lajeja, sillä ne tukevat toisiaan.

Jonkinlaisen peruskurssin käyminen on ollut jo alusta asti takaraivossa, mutta lopulta sain aikaiseksi ja ilmoittauduin boulderoinnin alkeiskurssille. Kiipeilyssä tarvitaan toki voimaa, kuntoa ja liikkuvuutta, mutta ilman tekniikkaa kiipeileminen on hankalan näköistä hoippumista ja kiikkumista seinällä. Vuosien varrella oma tekniikka oli kehittynyt ihan ok tasolle, ainakin harrastelijaksi, mutta parantamisen varaa on vielä paljon.

Kurssi järjestettiin Konalan Boulderkeskuksessa ja se oli kolmen tunnin mittainen. Osallistujia oli yhteensä neljä, joten kurssin vetäjältä liikeni reilusti aikaa jokaisen neuvomiseen.

Alkuteorioiden ja lajiesittelyn jälkeen lämmittelimme huolellisesti ja aloitimme kiipeilyn helpolla reitillä. Opettajamme katsoi samalla lähtötasoamme ja kiipeilytekniikkaa. Tuntui jännältä kiivetä arvioivien silmien alla, mutta kiipeilytekniikkani oli kuulemma aika hyvä. Toisin sanoen, kiipesin käyttämällä melko hyvin koko kehoani. Oma tekniikkani ei ollut silti lähelläkään opettajan mallisuoritusta, joka näytti hyvin sulavalta ja kevyeltä.

Seuraava reitti olikin huomattavasti vaikeampi ja yllätyksekseni kiipesimmekin lähinnä oikeasti haastavia reittejä. Toisaalta, haastavissa reiteissä on pakko käyttää edes jonkinlaista  tekniikkaa, sillä voimat loppuvat yleensä muuten kesken. Toki on niitä, jotka pystyvät nousemaan reittejä pelkkien käsien varassa, mutta sekin lienee lähinnä lihaskuntoharjoittelua.



Tämä hauska reitti oli yksi kurssin projekteista. Aloituksessa piti mennä käsien varaan ja jotenkin saada jalka tuettua otteelle, ennen kuin pystyi alkaa kurottamaan ylempänä olevaan möhkäleeseen. Spoilerina voin kertoa, että en päässyt reittiä sen pidemmälle, kuin mitä videolla näkyy. Sormet eivät vain enää pitäneet viimeisessä otteessa.


Kurssin aikana tuli tosi paljon hyödyllistä tietoa liittyen harjoittelumääriin ja erilaisiin sormilla ja jaloilla tehtäviin otteisiin. Erityisen hyödylliseksi koin sen miten reittejä kannattaisi harjoitella. Olen yleensä tyytynyt kiipeämään reitin yhden kerran ja sitten jättämään sen huipulle mentaalisen Stelios-lipun. Reitti valloitettu, ei tarvitse enää kiivetä. Saman reitin uudelleen kiipeämisestä voi kuitenkin hyötyä sillä, sen voi kiivetä aina teknisemmin, paremmin ja taloudellisemmin. Reitin aikana tehtävät liikkeet juurtuvat lihasmuistiin ja kun toisessa reitissä tulee vastaan samanlainen tilanne, keho tietää miten toimia.

Yritän kiipeillä vastedes hieman tietoisemmin omasta tekniikastani ja hyödyntää opittuja tekniikoita, jotta niistä tulee uusi osa minua. Mielenkiintoista tietää missä ollaan taas vuoden päästä.

Miksi mielestäni kannattaisi osallistua alkeiskurssille boulderkeskuksessa:

  • Hyvä tapa tutustua lajiin ja kaupan päälle saa riittävästi tietoa harrastuksen itsenäiseen jatkamiseen
  • Jos olet jo kiipeillyt vuoden tai pari, kurssilta voi saada silti paljon hyviä vinkkejä omaan kiipeilyyn
  • Kurssin vetäjältä sai kysyä mielinmäärin neuvoa ja kaikkeen sai aina tyhjentävän vastauksen
  • Kurssilla oli kannustava ja rento ilmapiiri
  • Mielestäni jokaisen kädellisen pitäisi osata kiivetä edes jonkin verran

Kenelle kurssi tai laji ei mielestäni ehkä vielä sovi:

  • Jos podet todella kovaa korkean paikan kammoa, tämä laji voi olla ehkä liian raju aloitus siedätyshoidolle
  • Boulderointi vaatii ainakin jonkinlaisen perus lihaskunnon, jotta seinässä pysyy kiinni. Jos et pysty roikkumaan leuanvetotangosta edes kymmentä sekuntia, laji voi olla vielä liian rankka.
  • Jos et pidä mukavasta ilmapiiristä, jossa muut harrastajat ovat valmiita auttamaan ja neuvomaan sinua

Sain muuten kiivettyä pitkästä aikaa 6b+/c reitin. Niitä en ole muistaakseni kiivennyt elämässäni vielä kovin monta kertaa. On se jännä miten tsemppaus ja neuvot auttavat parempiin suorituksiin.




< Takaisin Artikkeleihin

Kokemuksia Luonnollisen Liikkumisen kurssilta
Pilateskokemuksia Lotta Leiwon valmennuksessa
Kokemuksia veitsenheittokurssilta
Kokemuksia Ashtangajoogasta It's Yoga:lla


-------------------------------------------

facebook Youtube twitter