PrimiFit: Primal Health and Strength Etusivu Valmentaja Yrityksille Artikkelit Referenssit Palvelut Yhteystiedot





lotta leiwo tgu

Lotta Leiwon kokemuksia valmennuksesta

Aiheeseen liittyen




Lähdin vetämään leukoja mutta löysinkin itseni

Olin juuri perustanut oman yrityksen ja olin kolmannella työurallani. Olin päätynyt hyvinvoinnin ja liikunnan alalle oman huonon vointini kautta kun sain burn outin edellisessä työpaikassani. Minne olin lähtenyt “vähän tylsästä” sitä edeltävästä ammatistani. Uuvuin kuitenkin uudestaan työskennellessäni kuntokeskuksessa vastaavan tehtävissä. Siis vaikka teen työtä hyvinvoinnin parissa?! Niin ja sitten kun voin taas hetken hyvin, perustan yrityksen. Mitä täällä tapahtuu!?? Eikö se koskaan opi??!

Olen ollut jo pitkään ihan hyvässä kunnossa, jo silloin kun vielä “voin vähän huonosti”. Ystäväni voisivat kuvailla olevani itseasiassa todella hyvässä kunnossa. Jo ennen personal trainerin palkkaamista. Olen aina treenannut kovaa, mutta ilman varsinaisia tavoitteita ja aina kuitenkin omalla mukavuusalueella. Tehnyt niitä asioita joita oli “helppo” tehdä, niitä joissa olen jo hyvä. Sitten jos en ole treenannut, en todellakaan ole tehnyt yhtään MITÄÄN. Eli on-off-moodilla oli eletty kohta 31 vuotta.

Syksyllä 2012 se sitten iski, että jos lopettaisikin tämän on-offailun? Oppisin kohtelemaan itseään hyvin? Mitä jos vatsa ei olisikaan joka päivä kipeä ja turvonnut? Ja vihdoin oppisin tekemään edes yhden leuanvedon ja seisomaan käsilläni (onko se edes mahdollista?)? Voisin hyvin hyvinvointiammatissani? Eikö sen nyt pitäisi olla itsestään selvää?

Ollakseni uskottava ammatissani (josta en halua luopua tai missään tapauksessa karata), voidessani hyvin ja saadakseni itseni tekemään jotain mistä olen aina haaveillut, päätin palkata personal trainerin. Tämä olisi nyt panostus omaan itseen, omaan hyvinvointiin, MINUUN ja LOPPUELÄMÄÄNI. Olen työstänyt ja työstän edelleen uupumiseeni liittyviä henkisiä asioita terapiassa, mutta Stelioksen valmennuksen aikana olen huomannut myös kehoni kärsineen jatkuvasta stressistä, itsensä äärimmilleen puristamisesta ja suorittamisesta. Ymmärsin että myös keho pitää “korjata” masennuksen ja burn outin jälkeen.

Aiemmin olin mennyt äärimmäisyyksiin myös syömisteni suhteen. Aiemmin söin aamupalan ja iltapalan, siitä olin omin päin löytänyt jo lounaan ja päivällisenkin. Sisältö oli kuitenkin vielä vähän hakusessa. Milloin kokeilin sitä ruokavaliota ja million halusin testata tämän dieetin. Kultaista keskitietä ei täälläkään tuntunut löytyvän. Sain siis myös selkeät ja hyvät ohjeet ruokailutottumusteni oikaisemiseksi ja kehon tasapainon löytämiseksi.

Noh, kuinkas sitten kävikään. Täysillähän se piti tämäkin homma aloittaa. Ja jos vetää täysillä, aina ja kaikkialla, uupuu eikä jaksa. Lähdin suorittamaan tätäkin juttua ja henkselit paukkuen treenasin ja söin niinkuin oli ohjeistettu.  Siis vaikka olin juuri päättänyt että nyt tehdään muutos tähän suorittamiseen. Olkapääkin siinä vähän hajosi. Stelios oli kuitenkin kärsivällinen ja ohjasi minua lempeän tiukasti kohti oikeaa suuntaa; Perusasiat kuntoon. Ai että suolen pitäisi toimia? Ai joka päivä? Ja venytellä? Käydä kävelyllä katselemassa puita? Mä tulin tänne vetämään leukoja!

Kaiken ei tarvitse tapahtua hetkessä, ei varsinkaan jos kehoa on rääkätty dieeteillä ja henkisellä stressillä vuosikausia. Ymmärsin tämän joulun 2012 tienoilla jouduttuani sairastelukierteeseen ja sorruttuani jälleen mässäily-entreenaamitään-off-moodille että niitän edelleen sitä satoa mitä olen stressin huumassa kylvänyt kehooni. Joku fiksumpi olisi varmaan tajunnut aikaisemminkin, mutta minä se vaan ohjasin seitsemää jumppaa, treenasin liikaa ja unohdin sen puiden katselun.

Jos Stelios ei olisi ollut tukenani vuoden vaihteessa, olisin ajautunut varmaankin jälleen uuteen on-offailukierteeseen. Nyt kuitenkin palasin rauhassa takaisin perusasioiden äärelle ja jatkoimme siitä mihin ennen joulua oli jääty. Treenit takaisin viikkorytmiin. Ruokahommat kohdilleen. Vähän vähemmän niitä jumppaohjauksia ja enemmän kehonhuoltoa. Enemmän laatua kuin määrää koviin treeneihin. Pikkuhiljaa asiat alkoivat sitten loksahtaa paikoilleen.

Aluksi minusta tuntui että Stelios kiinnittää ihan liikaa huomiota pikkuasioihin; Onko jalkaterä ihan millilleen oikeassa asennossa kyykätessä, menikö se toisto nyt prikulleen annetulla tempolla, mitenkäs sen levon suhteen nyt on ollut? Onko siellä kävelyllä käyty? Treeniohjelmat ja –ohjeet olivat tarkkoja ja kaikki tehtiin huolellisesti. Jos joku asia vaati erityishuomiota, sitä ei sivuutettu vaan kissa nostettiin heti pöydälle. Olkapää parani jo syksyllä ja vatsakivut ja turvotus sulivat joulunkin jälkeen nopeasti. Kevään aikana opin miten minun kannattaa syödä jotta voin hyvin. Ja voin silti herkutella toisinaan menemättä herkku-moodille. Ei ole pakko syödä kaikkia mailman herkkuja. Nyt  asiat alkoivat vyöryä lumipalloefektin lailla oikeaan suuntaan.Lotta Leiwo leuanveto

Mitä pidemmälle valmennus on edennyt, sitä enemmän olen alkanut arvostamaan valmentajani pikkutarkkuutta. Olen oppinut juuri oikean maastavetotekniikan, tiedän miten minun kannattaa syödä, mikä aiheuttaa väliaikasen turvotustilan ja millä sitä voin helpottaa. Ymmärrän kehoni toimintaa paremmin ja olen saanut sen vihdoin toimimaan normaalisti. Siis tiedän mikä on “normaalisti”!! Asiat jotka olivat ollut hakusessa jo vuosia burn outin jos toisenkin jäljiltä. Tuntuu että olen oppinut matkan varrella paljon itsestäni myös ihan ihmisenä. Joskus kannattaa mennä epämukavuusalueelle, jos haluaa jotain muutoksia. Suorittaminen ei kannata. Lepää hyvin. Minä saan epäonnistua, aina voi yrittää uudelleen. Vähemmän on enemmän. Niin ja se leuanvetokin onnistuu jo!

Alussa kirkkaimpana tavoitteenani oli tuo leuanveto. Matkan varrella tärkeämmäksi on kuitenkin tullut oma jaksaminen, koko kehon hyvinvointi, riittävät yöunet, se että ne paikat ei hajoilisi. Se että voin hyvin arjessa. Tie on ollut kivinen, mutta kivisempi se olisi ilman valmentajaani ollut. Tai todennäköisesti en olisi koko tielle astunutkaan. Onneksi Stelios on ollut mukanani auttamassa kompastelevaa, tukemassa pahimmissa mutkissa horjuvaa ja tuuppimassa epäröivää. Pitkä valmennussuhde on kohdallani ollut loistava ja paras vaihtoehto. Elämän ylä- ja alamäet on koettu yhdessä ja se keskitie löytyy nyt helposti itsekin, jos jotain poikkeamisia kaidalta tieltä vielä sattuu.

Olen tietenkin saanut paljon työkaluja omaan valmennustyöhönikin. On ollut todella opettavaista ja antoisaa olla toisen valmentajan valmennuksessa ja saada uusia näkökulmia asioiden tekemiseen. Pääasiassa olen kuitenkin tehnyt tämän itseni vuoksi ja taidan olla vähän koukussa. Vaikka selviäisin varmasti jatkosta jo itsekin ja päätavoite on saavutettu, tuntuu luontevalta ja turvalliselta jatkaa Stelioksen valmennuksessa. Tie jatkuu ja elämä tuo taas uusia tavoitteita ja omia mutkiaan matkalle. Silloin on hyvä että on luotettava kaveri mukana. Suosittelen!

6.8.2013 Lotta Leiwo
Personal trainer ja yksityisyrittäjä
www.liikuntapalveluilo.fi

Kuvat otettu Hakaniemen IDEALfit:in tiloissa.



< Takaisin Artikkeleihin

Lotan blogikirjoitus PrimiFit-kokemuksista
Magdan kokemuksia PrimiFit-valmennuksesta
Peterin kokemuksia valmennuksesta
Helin kokemuksia valmennuksesta


-------------------------------------------

facebook Youtube twitter