PrimiFit: Primal Health and Strength Etusivu Valmentaja Yrityksille Artikkelit Referenssit Palvelut Yhteystiedot





elämäntapaliikkuja

Miten minusta tuli elämäntapaliikkuja

Aiheeseen liittyen


13.2.2014, Stelios Katsaras




Tämän kirjoituksen tarkoituksena on kertoa miten itse aloitin suunnitelmallisen liikunnan harrastamisen. Kyse ei ollut pelkästään elämäntapamuutoksesta, vaan myös minäkuvan uudistumisesta.

Liikuin kyllä jo lapsena

En ollut lapsena kovinkaan kiinnostunut jalkapallosta tai lätkästä, mutta vietin suurimman osan päivästä ulkona leikkien, joko puistossa tai metsässä juosten ja temmeltäen. Urheilupelien sijaan leikimme piilosta ja hippaa. Kiipeily ja leikkimökkien katoilta loikkiminen kuuluivat myös haasteisiin. Koulumatkat taitoin kävellen, eli siitä tuli päivittäistä hyötyliikuntaa. Olin siis aika tavallinen, leikkivä lapsi.

En tosiaan ollut kiinnostunut jalkapallosta, kuten monet kaverini, vaan harrastin talvisin hiihtämistä, mikä sopi paremmin itselleni. Hiihtäessä oltiin yksin ja keskityttiin vain omaan suoritukseen. Kävin kuitenkin kerran katsomassa kaverin jalkapallotreenejä, ja näky lähinnä vahvisti ennakkoluulojani. Treenit otettiin tosissaan, eikä se minusta näyttänyt hauskalta. Valmentajat olivat kovaäänisiä ja antoivat jatkuvasti käskyjä. Se siitä sitten.

Kun muutimme toiselle puolelle kaupunkia, lähemmäksi metsää, leikit muuttuivat ja vietin enemmän aikaa luonnossa. Leikkeihin liittyi usein miekkoja ja nuijia esittävät kepit. Me olimme teini-ikäisiä mutanttininjakilpikonnia ja maitohorsmat, sekä ohdakkeet olivat vihollisia.

Valmistautuminen yläastetta varten

Ala-asteella suurimpiin pelkoihini kuului yläasteelle joutuminen. Olimme kuulleet huhuja, että siellä saa isommilta pojilta turpaan ja että silloin olisi osattava tapella. Kavereiden kanssa päätimme yhteistuumin alkaa harrastamaan Ninjutsua. Omalla kohdalla harrastaminen lopahti peruskurssin jälkeen, sillä sain kotoa ultimaattumin: valitse trumpetti tai Ninjutsu, ei molempia. Olin nimittäin aloittanut trumpetin soiton harrastamisen ja soittimen hankkiminen oli suhteellisen iso investointi. Sain heittää hyvästit ninja-uralleni ja puhallusputken sijaan sain pidellä huulillani aivan uutta trumpettia. Yläasteeseen liittyneet pelkoni osoittautuivat onneksi turhiksi, mutta liikuntaharrastus olisi ollut hyvä juttu, sillä seuraavat vuodet eivät olleet niin aktiivisia.

Teinivuosien nörtteilyä

Olin teininä oikeastaan tyypillinen tietokonenörtti, joka vietti illat ja yöt tietokoneen ääressä istuen. Kavereiden kanssa tuli enimmäkseen istuttua sisällä pelaten. En ollut kuitenkaan täysin liikkumaton, sillä pyöräilin ja kävelin kaikki välimatkat. Joskus satunnaisesti käytiin metsässä kiipeilemässä kallioilla tai leikittiin ökyä. Niille, jotka eivät tiedä kyseistä leikkiä, se on käytännössä piilohippaa pimeässä metsässä. Yksi pelaaja on taskulampulla varustautunut 'öky', eli hippa ja loput juoksevat karkuun. Kiinniotetuista tulee myös ökyjä. Ehkä yksi maailmankaikkeuden vaarallisimmista leikeistä ja on ihme, ettei kukaan vahingoittunut pysyvästi.

Kendo

Harrastin lukiossa opiskellessani  yhden vuoden verran kendoa. Kendo on se japanilainen kilpamiekkailulaji, jossa käytetään silmikolla varustettua kypärää ja rintapanssaria. Aseena on bambusta tehty shinai-harjoitusmiekka. Se oli minun ja ystäväni yhteinen harrastus ja kävimme treeneissä säännöllisesti. Etenimme kehitysasteissa aika hyvää vauhtia ja saimme siitä jonkin verran positiivista huomiota. Kun suunnilleen vuosi oli kulunut, olin edelleen aika motivoitunut ja treenikavereiden kanssa otteleminenkin tuntui kivalta. Mihin homma sitten tyssäsi?

Opettajamme ilmoitti, että meidän pitäisi osallistua syksyllä järjestettävään kendo-kilpailuun, jossa meidän pitää otella muita vastaan. En tiedä miksi ajatus kilpailemisesta kuvotti minua, mutta tiesin, että en halunnut osallistua. Ilmoitin lopulta sisäisen taistelun jälkeen yhdelle opettajistani, että en tule kilpailuun ja että lopetan kendon harrastamisen. Se tuntui oudolta, mutta tunsin suuren helpotuksen tunteen.

Myöhemmin olen oppinut itsestäni sen, että vaikka kilpailen päässäni muiden kanssa, en kestä varsinaisia kilpailutilanteita. Olisi vain pitänyt mennä sinne otteluun ja lopettaa vaikka sen jälkeen. Omat pelot on voitettava.

Inspiraatiota hakemassa

Jokin minussa silti heräsi ja yhtenä päivänä vain aloin tekemään jotain. Se saattoi olla lukiossa tehty kuntotesti, jossa selkisi että kävelykuntoni ei ollut kaksinen. Kaverit alkoivat käymään salilla ja heistä alkoi jo näkyä se. Itse olin jo pitkään tottunut olemaan kukkakeppi ja koska olin kaiken lisäksi peruskoulussa musiikkiluokalla, paineet eivät olleet suuret. Urheiluluokka oli erikseen ja urheileminen ynnä muu kuului heidän alueelleen. Halusin kuitenkin treenata lihaskuntoa, mutta en kuitenkaan uskaltautunut salille, sillä minua nolotti. Vaikka olinkin tottunut olemaan laiha ja kapoinen, halusin silti lihaksia ja voimaa.

Kuten jo Dynamo Podcastin jaksossa paljastinkin, treenaamaan minua inspiroivat ehkä eniten Robert E. Howardin Conan barbaari novellit (ei paljon yhteistä Arnoldin tähdittämien elokuvien kanssa), joiden päähenkilö on fyysisesti ja henkisesti vahva sekä periksiantamaton epätoivoisimmissakin tilanteissa. Conan oli myös taitava kiipeilijä ja miekkamies. Kaikkea mitä itse olin ihaillut jo pienestä pitäen, jolloin sankareitani olivat He-Man ja Turtlesit.

Tuumasta toimeen

Mitä sitten tein? Vain sen mitä osasin, eli venyttelin ja punnersin. Ymmärsin kyllä, että ei sellaisella ohjelmalla Conaniksi muututa, mutta jostain oli aloitettava.

Koska ajatus kuntoilusta muiden nähden nolotti kovasti, aloitin liikkeiden tekemisen omassa huoneessani juuri ennen nukkumaan menoa. Rutiiniin kuului koko kehon venyttely (tietenkin kylmiltään) ja sen päälle punnerruksia. Ensimmäisellä kerralla taisi mennä 10 punnerrusta. Viikon tai parin päästä 20-30. Kehitys oli nopeaa, sillä olin tosiaan melkoinen keppi ja ihan hyvässä peruskunnossa.

Pian kuitenkin huomasin , että kehitys lopahti suunnilleen 30-40 punnerruksen paikkeille. Tietämättä mitään ohjelmien laatimisesta, lisäsin punnerruksiin yhden sarjan lisää, ja yhtäkkiä maksimi lähti uuteen nousuun. Ei mennyt kuin kuukausi tai pari ja olin jo 80 punnerruksessa. Minulla ei ollut alunperin mitään erikoista tavoitetta, mutta nyt ajattelin että voisin yrittää sataan peräkkäiseen punnerrukseen. Eikä mennyt taas kauaa kun jo pääsin tavoitteeseeni.

Sata punnerrusta! Tuntuipa hyvältä ja rankalta. Olin silti sen verran ujo asian suhteen, että en pahemmin kertonut muille. Kun olin aiemmin kertonut kaverilleni saavani 30, hän oli vahvasti epäillyt tekniikkaani, eikä oikein uskonut minua. Päätin siis vaieta.

Ulos kaapista

Aloitin myöhemmin myös kävelyn ja hölkkäämisen. Lenkkeily meni vähän samaan tapaan kuin punnerrukset. Aloitin kävellen illalla pimeän aikaan. Toivoin, että kukaan tuttu ei tule vastaan, sillä en halunnut että kukaan luulee että minä luulen olevani hyvässä kunnossa (tai jotain). Hölkkääminen sattui polviin ja käveleminen oli tylsää. Huomasin kuitenkin että ajan kanssa hölkkäämisestä tuli helpompaaa. Aloin myöhemmin lenkkeilemään myös päivisin, sillä en enää jaksanut välittää ja liikunnasta tuli osa identiteettiä. En edelleenkään suhtautunut liikuntaan tieteellisesti tai käyttänyt sykemittareita, teknisiä vaatteita tai minkäänlaista ohjelmaa. Juoksin joko peräkkäisinä päivinä tai sitten joskus pidin lepopäivän tai pari. Lenkkien pituus oli aluksi n. 60 minuuttia, mutta myöhemmin ne lyhenivät 30-40 minuuttiin ja lopuksi jopa vain 20 minuuttiin. Huomasin juoksevani aika lujaa, eikä mieleni enää tehnyt jolkottaa loputtomasti..

Kumpikaan näistä liikuntamuodoista ei silti antanut minulle lihaksikasta kehoa, vaikkakin minulla oli nyt rintalihakset, joita ei ennen ollut. Olin edelleen kukkakeppi, mutta ihan ok kunnossa. Autoin kotona pihalla kiviaidan rakennuksessa ja siinä joutui käyttämään aika paljon voimaa, mutta lihas ei silti tarttunut.

Pihatyöt

Sain/jouduin myös tekemään pihalla tai omaa kotia rakentaessa töitä, kuten lapiointia, hakun heiluttelua ja rautakangella paukutusta. Muinainen merenpohja on hemmetin kivistä ja kovaksi pakkautunutta maata. Kesän lopuksi jaksoin lapioida melko pitkään tauotta ja pystyin operoimaan rautakankea yhdellä kädellä. Olin lukiovuosina siis ihan ok kunnossa, vaikkakin minulla oli västäräkin ruumiinrakenne ja painoa hurjat 53-55 kg.

Minulla ei silti ollut sisäistä motivaatiota treenaamiseen, vaikka lihasten kehittäminen kiinnostikin jossain määrin. En yksinkertaisesti tiennyt mistä aloittaa.

Pihatöihin liittyi myös kiviaidan rakentaminen. Silloin takapiha oli täynnä 10-80 kg painoisia kiviä, joita piti kantaa ja nostella eri puolille pihaa. Isoimmat kivet kuljetettiin kärryllä ja loput kannettiin tai vieritetiin pitkin maata. Alussa isompien kivien vierittäminenkin tuntui älyttömän raskaalta. Kädet tärisivät ja hiki virtasi. Voimat loppuivat muutamassa minuutissa. Työlään kesän lopuksi pystyin lastaamaan lavalle saman kokoisia kiviä, kuin isommatkin miehet.

Inttiin

Kun pääsin/jouduin inttiin, painoin alkupunnituksessa juuri ja juuri 55 kg. Muistan vielä miten punnituksen tehnyt alikersantti vinoili minulle painostani, tai enemmänkin sen puutteesta. Jaksoin vaivoin kantaa varustesäkin tupaan ja täyspakkaus tuntui raskaalta. Aiemmin tekemäni kuntoilu kuitenkin alkoi maksaa itseään takaisin. Aamulla juokseminen ei tuntunut karsealta, sillä olin tehnyt sitä jo aika paljon.

Kuntotesteissä piti tehdä minuutin aikana niin monta punnerrusta kuin pystyy, rinta lattiaan ja täyteen kyynärnivelten ojennukseen. Sain tehtyä 52 tai 55 punnerrusta (en muista tarkkaan), mikä oli monille yllätys. Kokeilin samaa uudestaan kotona ja ylsin vähän kovemmalla yrityksellä 60 punnerrukseen minuutissa.

Seuraavaksi oli vuorossa leuanvedot, joita en ollut harjoitellut ollenkaan, mutta sain silti vedettyä 13. Punnertaminen heijasti myös muihin osa-alueisiin!

Cooperissa tuli ensimmäiseksi tulokseksi 2800 m tai jotain vastaavaa. Tiesin, että olisin pystynyt parempaan, mutta koska olin edelleen hieman ujo kilpailutilanteissa, alisuoriuduin puoliksi tahallaan. Sain kuitenkin kokeilla testiä uudestaan myöhemmin ja juoksin 3050 m. Ei mikään eliittijuoksijan tulos, mutta olin itse todella ilonen tuloksesta (piti silti olla coolisti alikessuille, ettei kukaan luule, että olen ylpeä).

Kun kaikki tulokset laskettiin yhteen, selvisi että kuuluin vähintään 2:en parhaan joukkoon kaikkien testin tehneiden kesken. Ihan hyvin tyypiltä, joka ei ole pitänyt itseään liikunnallisena ihmisenä.

Ensimmäisellä ampumaleirillä piti kaivaa maahan potero ja jostain syystä minä tulin myöhemmin paikalle. Muut olivat jo ehtineet aloittaa ja he olivat jo melkein puoliksi valmiita. Sain auttaa tupakaveriani, jota kutsuttiin natsi-Backmaniksi (miehen huutoäänestä syntyi tiettyjä mielikuvia). Kaveri oli kuitenkin muita jäljessä, sillä hän oli ainoa, joka kaivoi poteroa yksin. Kaivaminen oli minulle ihan normaalia arkea, joten kuoppa syveni todella nopeasti, emmekä jääneet muista ainakaan pahasti jälkeen. Kaivaessa tuli vastaan kivi, jonka täytyi painaa suunnilleen 60-75 kg. Olin pihatöissä tottunut siirtelemään kiviä joko kantaen tai vierittämällä, joten tartuin hommaan ihan ajattelematta. Kivi piti kuitenkin työntää pitkin hyvin jyrkkää ylämäkeä, sillä potero alkoi olla jo aika syvä. Ensin minua kehotettiin vain jättämään kivi poteron pohjalle, mutta jatkoin hommaa, sillä tiesin, että pystyn siirtämään murikan. Lopulta sain työnnettyä kiven ylös.

Myöhemmin alikersantti (sama tyyppi, joka punnitsi minut ensimmäisenä päivänä) tuli ihmettelemään, että miten olimme saaneet kiven ylös poterosta. Natsi-Backman sanoi, että hän ei ollut edes auttanut sen nostamisessa. Alikersantti oli vähintäänkin yllättynyt.

Tarinan opetus

Jutun tarkoituksena ei ole paukuttaa omaa rintaani ja kehuskella uroteoilla (enkä ole vieläkään Conan). Mitä haluan sanoa tällä kaikella on se, että ei ole niin tärkeää mitä teet, vaan miten innokkaasti ja miten kovalla työllä. Jos keskittyy kovasti edes pariin, kolmeen asiaan, on todennäköistä, että niissä kehitty todella hyväksi ja että positiiviset vaikutukset heijastuvat myös muihin osa-alueisiin.

Tärkein opetus on kuitenkin se, että muutuin kuntoillessa myös ihmisenä.

Alussa en kehdannut käydä edes lenkillä jos tiesin, että joku tuttu voisi nähdä. En pitänyt itseäni liikunnallisena, sillä olin jo vuosia profiloinut itseni musiikkinörtiksi, joka tykkää pelata tietokoneella. Kuntoilun aikana ajatusmallit alkoivat kuitenkin muuttua ja myöhemmin aloin myös muuttua myös muiden silmissä. Sain enemmän itsevarmuutta ja ymmärrystä omasta kehostani. Pihalla työskenteleminen oli jotain, josta saatoin olla ylpeä, vaikkakaan en varsinaisesti pitänyt siitä. Tiesin, että olin erikoistunut johonkin, mitä moni muu ei tehnyt. Irtaannuin kuntosalilla kävijöistä, futiksen ja lätkän pelaajista erilaiseksi liikkujaksi.

Minun ei tarvinnut olla kuten muut, jotta saatoin olla liikunnallinen tyyppi.

Tämä kaikki oli kuitenkin vasta alkua. Myöhemmin treenailin myös kuntosalilla ja kiinnostuin erilaisista harjoittelumuodoista. Kivien nosteleminen muuttui yhdeksi minun suosikki tavoistani treenata. En kuitenkaan pidä niitä vuosia lähellekään niin tärkeinä, kuin ensimmäistä vuottani punnertamassa yöllä salaa omassa huoneessani.



Kivien nosteleminen muuttui yhdeksi minun suosikki tavoistani treenata.

Nykypäivän aloittelijoilla kultalusikka suussa

Jos käytössäni olisi ollut silloin samat resurssit kuin nykyään, liikunnan aloittaminen olisi ollut todennäköisesti helpompaa. Kaikki tieto on saatavilla internetin avustuksella ja Personal Trainereiden palkkaamisesta on tullut normaalia. Treeniä tukevasta ruokavaliosta tuntuu tietoa olevan saatavilla helpommin ja YouTube on täynnä asiantuntevia opasvideoita eri liikkeiden suorittamiseen.

Vaikka internet on täynnä tietoa, se silti ripoteltuna pitkin eri sivustoja ja hyödyllisen tiedon kokoaminen voi viedä paljon aikaa. On turhaa keksiä pyörää uudestaan, kun voi palkata suoraan asiantuntijan, joka tekee kunto-ohjelmat ja neuvoo miten ruokavaliota kannattaa muuttaa liikuntaa ja hyvinvointia tukevaksi.

Jos siis harkitset liikunnan harrastamisen aloittamista, aloita tänään. Älä mieti liikoja, vaan keskity aluksi yhteen tai kahteen asiaan. Viilaa yksityiskohdat ja monipuolisuus kuntoon vasta myöhemmin. Liikunnasta olisi myös hyvä nauttia, joten itselle sopivan lajin löytäminen on tärkeää.

Jaaaa....saa aloittaa punnertamaan!





< Takaisin Artikkeleihin

Dynamo Podcast: 001: Motivaatio ja inspiraatio
Dynamo Podcast: 002: Liikunnan aloittaminen


-------------------------------------------

facebook Youtube twitter