PrimiFit: Primal Health and Strength Etusivu Valmentaja Yrityksille Artikkelit Referenssit Palvelut Yhteystiedot





Louis Cyr

Nostatko vihan vai rakkauden voimalla?

Aiheeseen liittyen




Tunnetilat vaikuttavat voimakkaasti yleiseen vireyteemme, tekemiimme valintoihin ja suorituskykyymme. Ei ole siis ihme että tunteilla on vaikutusta myös fyysiseen harjoitteluun.

Jokainen, joka on joskus pelastanut itsensä vaarasta, tietää että on saanut hetkellisesti lisää voimaa ja kestävyyttä. Koko keho keskittyy tilanteesta selviytymiseen. Hermot toimivat täysillä ja vereen pumpataan adrenaliinia.

Keskittymistä voi käyttää hyväkseen myös kuntosalilla. Kokenut harjoitteluja osaa keskittyä ja treenata alkukantaisella mentaliteetilla, jossa ollaan jatkuvasti tietoisia koko kehon toiminnasta. Se ei ole mahdollista, jos katsoo samalla kuntosalin TV:tä, juttelee kaverille tai keskittyy laulun sanoihin.


En sano että jokaista treeniä pitäisi tehdä, kuin se olisi taistelu elämästä ja kuolemasta, mutta maksimiponnistuksissa siitä voi olla hyötyä. Välillä on mielenkiintoista selvittää miten paljon pystyy liikuttamaan painoa jossain perusliikkeessä ja silloin on hyvä olla raudanluja keskittymiskyky ja jonkinlainen voimaa lisäävä mentaliteetti. Jotkut 'suuttuvat' painolle, huutavat ja läiskivät omia ja treenikavereidensa poskia.



Tässä sitä aggressiivisempaa psyykkausta.

Toiset pyrkivät täydelliseen keskittymiseen. Dinosaur Training -kirjan kijoittaja, Brooks Kubik, puhuu paljon mentaalisen puolen tärkeydestä voimatreenissä. Ennen nostoa, Brooks keskittyy ja kuvittelee puhtaan energian virtaavan kehonsa lävitse ja nousevan liekkeinä sormien päistä.



Eräät kutsuvat voimansa Greyskullin kautta.


Kun testaan asiakkaaani voimaa, en yleensä läpsi heitä poskille, mutta saatan ehdottaa, että he kuvittelevat itsensä tilanteeseen, jossa heille tärkeä henkilö on hengenvaarassa ja painon siirtäminen on ainoa tapa pelastaa tämä. Joillekin tuollainen mielikuva toimii voimakkaana motivaattorina. Oman hengen vaara on myös iso motivaattori, mutta monelle rakkaan elämä on paljon arvokkaampi. Uskon myös että rakkaan pelastaminen on suurempi motivaattori kuin viha levytankoa kohtaan. Paino on 'pakko' saada ylös.

Kun puhun nostamisesta rakkauden voimalla, en siis tarkoita että pitää tehdä maastavetoa samalla kun päästä tupruaa piirrettyjä sydämiä ja kasvoilla on autuas ilme. Kyse on alkukantaisesta tarpeesta suojella lähimmäisiään.

Jokaisen kannattaa kuitenkin itselle sopiva mielikuva. Se että kuvittelee itsensä roikkumassa rakennuksen reunalla tai että oma puoliso makaa painon alla, saattaa aiheuttaa joissain ihmisissä päinvastaisen reaktion ja aiheuttaa lähinnä lamauttavaa ahdistusta. Silloin esimerkiksi Brooks Kubikin käyttämä mielikuva toimii paremmin.

Myös sopiva musiikki voi auttaa pääsemään oikeaan mielentilaan nostoa varten. Toisaalta, jos kuulet nostaessasi laulun sanat tai melodian, et keskity nostoon täysillä, tai vastus ei ole kovin raskas.

Oli mielikuva mikä tahansa, yksi asia on silti varma: keskittymisen on oltava timantinkova!

Laita siis älypuhelimesi äänettömälle tai jätä se mieluiten lokeroosi lukkojen taakse. Älä keskity laulun sanoihin tai mitä kuntosalin TV:stä tulee. Älä myöskään katso mitä muut tekevät kuntosalilla tai ryhdy juttelemaan kaverin kanssa juuri ennen nostoa. Noille löytyy aika ja paikka kuntosalin ulkopuolella.

Keskity mielikuvaasi ja anna sen ruokkia voimiasi. Saatat yllättyä miten paljon helpommin paino nousee.


Kirjoittanut Stelios Katsaras, Julkaistu 14.5.2013




< Takaisin Artikkeleihin

Ei aiheeseen liittyviä artikkeleita


-------------------------------------------

Facebook