PrimiFit: Primal Health and Strength Etusivu Valmentaja Yrityksille Artikkelit Referenssit Palvelut Yhteystiedot





veitsenheittokurssi

Kokemuksia veitsenheittokurssilta

Aiheeseen liittyen





Yllätyksekseni sain tänä vuonna joululahjaksi 1,5 tunnin veitsenheittokurssin. WHAT? No, ei se rehellisesti sanottuna tullut ihan täysin puun takaa. Olen käynyt aikaisemmin samassa paikassa miekkailukurssilla ja tiesin, että veitsenheitto kuuluu myös kurssivalikoimaan.

Kursseja järjestetään Tapanilan Urheilukeskuksen tiloissa, ja niitä vetää veitsenheiton harrastaja Tim Malmsten.poseeraus veitsien kanssa Kursseja järjestetään aina torstaisin, ja niille täytyy ilmottautua etukäteen urheilukeskuksen kotisivujen kautta.

Olin jo aiemmin kokeillut veitsien, kirveen, heittotähtien, bolan ja heittopiikkien heittelyä parilla Bujinkan Budo Taijutsu -leirillä, mutta siitä on jo monta vuotta, enkä ajatellut että siitä olisi ollut kurssilla juurikaan apua.

Kurssi alkoi siten, että saimme ohjeet siitä, miten veitsestä pidetään kiinni, jonka jälkeen jokainen pääsikin jo heittämään pari kierrosta. Ensimmäisistä neljästä veitsestä jäi tauluun kiinni kaksi, vaikka heittotekniikka olikin vähän hakusessa. Sain pari vinkkiä ja seuraavalla kierroksella tauluun ei jäänyt kiinni yhtään veistä. Puutikut lensivät ja metalli helisi. Vieras tekniikka, ei osaa enää käyttää raajoja tai ajatella.

Ennen toista erää saatiinkin opetusta yhdenlaisesta heittotekniikasta ja meille kerrotiin millä periaatteella veitsen pitäisi osua terä edellä tauluun. Lyhykäisyydessään, jos veitsestä on kahvaote, veitsen pitäisi pyörähtää ilmassa kerran ympäri ja sitten upota tauluun. Jos heittoetäisyydessä, asennossa, tai heittotekniikassa on jotain vikaa, veitsi saattaa lentää lappeelleen tauluun. Veitsi voi myös upota tauluun vinossa, mikä on merkki siitä, että otteessa, saatossa, etäisyydessä, heittovoimassa on jokin pielessä.

Yrittäessäni heittää uudella tyylillä, homma alkoi tuntua paljon vaikeammalta. Huomasin, että mitä enemmän muutin heittotekniikkaani normaalista, sitä kehnommin veitset lensivät. Lopulta minulla oli jopa vaikeuksia osua tauluun! Veistä täytyy pidellä kädessä siten, että se lähtee itsestään kädestä heiton saattovaiheessa, mutta en saanut tuota osaa tekniikasta kuntoon koko kurssin aikana. Veitsi lähti kädestä joko liian aikaisin (veitsi päätyi taulun yläpuolelle lappeelleen) tai liian myöhään (veitsi päätyi pahimmillaan törröttämään lattialla olevaan vaahtomuovimattoon). Heittotyyli erosi melkoisesti leirillä opetetusta, enkä oikein saanut siihen tuntumaa.

Tapanilan Urheilukeskuksen sivuilla lukeekin, että heittoja pitäisi toistaa suunnilleen 20 000 ennen kuin homma alkaa sujua. Taitaa päteä oikeastaan kaikkien lajien oppimiseen.

Kokeilimme loppuvaiheessa heittää myös eri etäisyyksiltä ja viskoimme veitsiä myös polvillaan istuen. Veistä voi heittää todellisuudessa useista eri asennoista ja erilaisilla otteilla. Jos kiinnostaa, Tim demonstroi eri tekniikoita videollaan, jonka pääsee katsomaan täältä. Oma paras tulokseni syntyi jotenkin maagisesti heittokirveillä tuplaetäisyydeltä. Mene ja tiedä.

Veitsien heittely ei käynyt juurikaan kuntoilusta, vaan ennemmin hyötyliikunnasta. Raskain osa oli oikeastaan se kun veitset piti noutaa taulusta ja lattialta. Mitä enemmän veitset putoilivat lattialle, sitä enemmän piti kyykistyä alas. Opettajamme kyllä mainitsi, että olkapäähän ja käteen voi alkaa sattua 45veitsenheitto minuutin jälkeen. En huomannut itse mitään, mutta voin kyllä hyvin kuvitella että harrastajalle saattaa kehittyä rasitusvammoja. Luulisin, että ahkera heittäjä saattaa joutua venyttelemään hartiaseutua usein ja tasapainottamaan yksipuolista liikettä muunlaisella liikunnalla.

Laji ei tosiaan vaadi pahemmin voimaa, hyvää kuntoa, eikä oikeastaan erikoista liikkuvuuttakaan. Heitoissa on tärkeämpää se, että ne ovat keskenään mahdollisimman identtisiä. Jos otteessa, heittoasennossa, käden liikkeessä, ranteen asennossa tai oikeastaan tähtien asennoissa oli vaihtelua, se näkyi myös tuloksessa. Heitossa tarvitsi keskittymiskykyä, kehon hallintaa, silmä-käsi-koordinaatiota ja kärsivällisyyttä.

Jos ei lasketa mukaan spesiaalijoukkojen karate-ninjoja, näkisinkin että tämä laji sopisi henkilölle, joka haluaa unohtaa huolensa ja keskittyä johonkin täysin muuhun. Toisaalta myös joidenkin taistelulajien harrastajat voisivat hyötyä taidosta, jos he haluaisivat erityisesti kehittää veitsenheittotaitojaan.

Osallistuja oli yhteensä viisi, eli heittovuoroa ei tarvinnut odottaa kauaa, etenkin kun alun jälkeen heitot tehdiin pareittain. Heittely oli turvallista ja takaisin kimpoamisen riskiä vähensi se, että heittäjien ja maalitaulun väliin oli asetettu este, joka pysäytti taulusta kimpoilevat veitset. Heittoja ei myöskään saanut tehdä täydellä voimalla, sillä silloin veitset eivät ehdi kierähtää kokonaista kierrosta ja osua terä edellä seinään, ja saattavat kimmota takaisin kohti heittäjää.

Opettajamme Tim antoi heittojen ja vuorojen välissä neuvoja, sekä kannusti kokeilemaan eri asioita. Kurssiin ei kuulunut mitään henkilökohtaista tehovalmennusta, mikä on ihan ymmärrettävää, sillä heittäjiä oli kuitenkin viisi ja pidimme yllä aika nopeaa heittovuorojen kiertoa. Kurssi oli juuri sopiva, puolentoista tunnin pintaraapaisu, josta sai hyvän kuvan lajista.

veitsiarsenaali
Kurssilla pääsi kokeilemaan monen kokoisia ja muotoisia heittoveitsiä. Arsenaaliin kuului myös setti heittokirveitä, jotka osoittautuivat yhdeksi omista suosikeistani.

Veitsien nakkailusta jäi positiivinen kokemus ja koska en oppinut kunnolla heittotekniikkaa, mieleni tekisi mennä kurssille vielä uudestaan. Ymmärsin, että veitsenheittoa voi harrastaa Tapanilan Urheiluhallilla Timin opastuksessa, kun on ensin käynyt peruskurssin.

Tässä pieni lista syistä miksi kannattaa osallistua:
  • Heittoveitset ovat badass
  • Kurssilla pääsee kokeilemaan myös heittokirveitä, mikä on myös badass
  • Sopii niille, jotka haluavat kokeilla jotain uutta lajia
  • Kurssin vetäjä on kiva, huomioonottava ja avulias
  • Veitsenheitto vaatii keskittymistä ja on sen takia meditaatiomaista liikuntaa, mikä on hyvä tapa viedä ajatukset pois huolista ja stressistä
  • Sopii hyvin esim. polttareiden ohjelmaan tai yritysryhmille
  • Hyvä intro lajiin jos veitsenheitto kiinnostaa
  • Hauska tapa viettää iltaa
  • Laji sopii niin miehille kuin naisillekin (ehdottomasti kurssin paras oli nainen, joka ei mielestään osaa heittää)

Suosittelen kokeilemaan!

Kirjoittanut Stelios Katsaras, Julkaistu 17.1.2014





< Takaisin Artikkeleihin

Kokemuksia Luonnollisen Liikkumisen kurssilta
Pilateskokemuksia Lotta Leiwon valmennuksessa


-------------------------------------------

facebook Youtube twitter